keskiviikko 27. elokuuta 2008

Prinsessa Ruususen linnaa kohti

Aamupalalla klo 8. Moottoripyörän päällä jo kello 9. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Lämmintä!

Irmeli ja Kimmo päättivät valita matkareitiksi pikkutiet...
Niillä oli taas vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen mistä mennään. Saksassa tuntuu moottoriteille olevan vaihtoehtona vaan kinttupolut. Irmeli nimittäin vei meitä todella pienille kinttupoluille, ajeltiin navettojen takaa pitkin maissipeltoja. Maissipeltoja ja paskanhajua, huh huh :)

Näin muuten uskomattoman suuren haukan liitelemässä siinä meidän yläpuolella.

No, jossain vaiheessa siirryttiinn takaisin moottoritielle ja matka alkoi taittumaan.

Pysähdyttiin siinä sitten kivikautiselle asuinalueellekin. Kierreltiin ja ihasteltiin paikkaa. Kimmo joi siellä sitten matkan karmeimmat kahvit. Oliskohan sekin ollut kivikautista.

Sieltä matka sitten jatkui kohti Prinsessa Ruususen linnaa.  Hotellille saavuttiin kello kaksi ja olihan työ ja tuska kirjautua sisälle hotelliin (oltiin varattu se jo etukäteen). Käskivät meidän odotella, koska avaavat respan vasta kello kolme.  Mulla oli kuuma ja kova halu jo päästä tutkimaan paikkoja. Joten sanoin vaihtavani vaatteet siinä hotellin edessä. Kun sitten aloin riisumaan moottoripyörävaatteita, niin yllättäen me saatiinkiin avain ja päästiin huoneeseen vaikka respa oli kiinni :D

äkkiä vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin talsimaan linnaa kohti. Tie oli aika rankka nousta, hiki virtas pitkin selkää. Mutta kaunista oli! Me ei menty sisälle linnaan, sinne kun ei saanut mennä kuin ryhmissä eikä me jaksettu alkaa jonottamaan. Kierreltiin siinä ympärillä ja nautittiin upeasta maisemasta.

Alhaalla kylässä sitten syötiin ja lähdettiin etsimään järvenrantaa. Ei koskaan löydetty sinne ja alkoi jalat olla ihan vetelät, joten palattiin hotellille ja painuttiin pehkuihin.

Ollaan nyt muutenajettu  moottoritie A7 päästä päähän :)








  • 300 km
  • Bensa 40 
  • Yöpyminen 52 €
Neuschwansteinin linna (saks. Schloss Neuschwanstein, tarkoittaen kirjaimellisesti uusi joutsenkivilinna) on 1800-luvun loppupuoliskolla rakennettu linna Baijerissa, Etelä-Saksassa. Baijerin kuningas Ludvig II rakennutti sen itselleen yksityislinnaksi, ja linnan suunnitteli Christian Jank (1833-1888). Se sai nimensä Richard Wagnerin oopperan Lohengrinin eli Joutsenritarin mukaan. Linnan lähellä sijaitsee Ludwigin isän, Maximilian II:n, Hohenschwangaun linna.
Linna aukesi yleisölle jo vuonna 1886, seitsemän viikkoa sen jälkeen kun kuningas oli menehtynyt, asuttuaan siellä vain puoli vuotta. [1] Linna ei ehtinyt koskaan valmistua täydellisesti; monet kerrokset ovat täysin keskeneräisiä, ja valtaistuinsalista puuttuu valtaistuin.
Linna on nykyisin yksi Saksan suosituimpia nähtävyyksiä. Siellä vierailee vuosittain noin 1,3 miljoonaa ihmistä. [2] Se on myös toiminut esikuvana Walt Disneylle Prinsessa Ruususen sadussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti