lauantai 3. heinäkuuta 2010

Huh huh, onhan taas ollut vastoinkäymisiä!
Eilen jouduttiin sitten evakkoon sen vesivanhingon takia. Niiden piti jo eilen tulla korjaamaan se vuoto ja mä ootin koko päivän, mutta eihän sieltä ketään tullut.
Illalla sitten siirryttiin hotelliin kun Kimmo tuli kotiin. Hotellihuone oli ihan ok, mutta aamupala oli ihan hirveä. Ensinnäkin se meteli ja hälinä, kaikki käyttäytyi kuin eivät olisi ikinä saaneet ruokaa ja lapset juoksenteli jaloissa. Ruoka oli pääasiassa sitä kiinalaista aamiaista. Kahvia löytyi, mutta minkälaista. Justiin ja justiin hajusta pystyi aavistamaan, että se on tosiaankin kahvia. Varmaankin samat kahvipurut olleet käytössä jo useamman viikon. Syötiin sitten vesi- ja hunajamelonia isot lautaselliset. Kun päästiin huoneeseen soittivat, että putkimies ei saa meidän ovea auki vaikka sillä oli mun avaimet. Ei muutakun hypätä taksiin ja mennä aukaisemaan sille ovi. Uskomatonta! No onneksi saivat sentään vesiputken korjattua. En katsonut käyttivätkö teippiä, sillä ne nimittäin suurimman osan asioista korjaa täällä. Ja hyvää teippiä niillä onkin :)

Illalla sitten aloin väsäämään meille iltapalaa, kun Kimmo oli lähdössä yövuoroon seitsemäksi. Ja kuinkas kävikään, sivalsin puukolla oikean käden etusormen auki :)
Ja tottakai niin reilu haava, että se oli tikattava. Ei auttanut muu kuin soittaa kuski viemään mut ensiapuun. Ja olihan kokemus, mä en tiedä koska olisin pelännyt lääkärillemenoa yhtä paljon. Kamala hälinä, ihmisiä pyöri edestakaisin. Omaiset kantoi potilaita ja samassa huoneessa tutkittiin ja hoidettiin yhtä sun toista. Ja kaikki ovet tietysti auki. Lääkäri sitten katso sormea ja kysyi "mitä mä haluan sille tehtävän" (kiinaksi tietysti), mä näytin, että ommellaan. No sitten vaan kukkaro esiin.....



Siellä joutui maksamaan kaiken etukäteen, tikkienlaitolle oli tiettymaksu, sitten piti ostaa puudutusainetta, antibiootteja ja jotain tulehdus-kipulääkettä (???) ja sitten vielä todenäköisesti tetanusrokote. Itse haavan ompelu kävi nopeasti; puhdistus vetyperoksilla (vähän kirvelsi!) ja jodilla. Yksi potilas joka oli samassa huoneessa joutui avustamaan lääkäriä, kun se tiputti ruiskun lattialle ja tarvitsi uuden tilalle. Sänky millä istuin oli verinen edellisen potilaan jäljiltä ja haavan puhdistus tapahtui kätevästi roskapöntön päällä. Haavanompelun jälkeen tapahtu taas jotain outoa. Hoitaja laittoi mulle lääkettä ihon alle ja sitten piti odottaa 20 min jotta nähdään oonko mä allerginen jollekin. No pikkusen se pistospaikka punersi, mutta laittoivat kuitenkin mulle piikin persposkeen. Siinä vaiheessa Metson sihteerit oli tulleet tulkkausavuksi, mutta ei nekään oikein osanneet selittää mistä oli kyse. Selittivät, että se on jotain ennaltaehkäisevää, joka pitää laittaa, jos saa haavan. Ajattelin, että se vois olla tetanuspiikki. No oli mitä oli mutta taas piti odottaa 20 min. koska olin saanut pienen reaktion ekasta piikistä. Vihdoin päästiin kotiin ja muutaman päivän kuluttua pitäis mennä kontrolliin. Saa nyt nähdä menenkö. Täytyy myös ottaa selville suomesta kannattaako noita antibioottejakaan aloittaa, oli nimittäin vähän outoja lääkkeitä. Tai ainakin aion odottaa tulehtuuko se haava edes. Se verran sain kyllä netistä selville, että niitä käytetään just tulehtuneisiin haavoihin.

Harmittaa, kun Kimmolla olis ollut ens viikolla lomaa ja oltiin suunniteltu lähtöä Quindaoon kylpylään. Täytyy nyt sekin unohtaa, saa nähdä pystynkö käymään salillakaan. Kuntopyörää tietty voi polkea tai juosta, mutta kun tuo suihkussa käyminen on niin hankalaa tämän tupon kanssa.

Siellä kuntosalilla on muuten saunakin, ihan näyttää samanlaiselta kuin meillä suomessakin. Ohjeet vaan oli huvittavat. Saunassa ei missään nimessä saa olla kauempaa kuin 10 min. Ruokailun jälkeen tulee odottaa vähintään puolituntia ennenkuin menee saunaan. Sydänongelmaiset ja korkeasta verenpaineesta kärsivät ei saa mennä saunaan ollenkaan. Saunassa saa olla korkeintaan 2 henkilöa kerrallaan, vaikka sinne sopisi ehkä viis. Saunominen täällä on vissiin aika tavallista, täällä on nimittäin useassa hotellissa sauna ja kaupungilla on myös ns. kansansauna. Kimmo on siellä käynyt aika usein ja sano sen olivan ihan samanlainen kuin meillä Jeppiksessä oli aikanaan.

1 kommentti: