torstai 4. syyskuuta 2008

Kohti Pariisia

Aamulla herättiin jo ennen seitsemää. Vettä satoi edelleen. Aamupalalla oli herkullisia croissanteja, munaa, maitokahvia ja tuoremehua. Ihanan Ranskalaista! Yön aikana motelli oli myös täyttynyt ja aamupalalla kävi vilske, kaikille oli kiire jatkaa matkaa. Mekin oltiin tienpäällä jo ennen kahdeksaa. Harmi, että oli niin huono keli, ajettiin nimittäin Bourgonen viinialueella ja maisemat olis olleet upeat.

Oli ihanaa kun lähestyttiin Pariisia ja kaukana taivaan rannalla kohosi Effelin- torni.  Sisäänajo Pariisiin kesti tunnin verran. Muutaman kerran pyörittiin liikenne ympyrää, mutta aika helposti Irmeli löysi meidänn hotellin.  Saatiin nopeasti huoneet ja päästiin sisälle vaikka kello oli vasta 12.  Paperiliittolaiset oli tulossa vasta kuudenmaissa. Respasta neuvoivat meitä viemään mopo säilöön läheiseen parkkihalliin, Kimmo neuvotteli vahdin ja respan kanssa meille hyvä "säilytysmaksun".


Mä olin ihan jäässä, makasin kuumassa ammeessa tunnin verran, tuntui kuin oli ollut kuumettakin...

Hetken kuluttua lähdettiin sitten kiertelemään korttelia. Kävin ostamassa itselleni villaisen ponchon, oli nimittäin aika kylmä vaikka oltiin vasta syyskuun alussa. Syötiin kujilla, maisteltiin viiniä.

Illalla lähdettiin porukan kanssa ulos syömään; valkosipulietanoita alkupalaksi - hyviä!!

  • 400 km
  • Tiemaksu 10 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti