tiistai 2. syyskuuta 2008

Lepopäivä Italiassa

Yö oli kuuma, nukuttiin huonosti. Vaikka meillä oli ilmastointi niin ei saatu sitä kunnolla toimimaan. Yritettiin sitten nukkua ikkuna auki, mutta liikkenne oli aikamoinen. Piti kaivaa korvatilpat esiin, että sais edes vähän nukuttua.  Aamulla saatiin respasta kaukosäädin jolla ilmastointi toimii. Olishan se ollut hyvä jos ne olis sen antanut jo sisäänkirjautuessa.... no, ehkä ensi yö nukutaan paremmin.

Oli jo aamusta kuuma ja ajateltiin lähteä päiväksi rannalle. Siinä kun jahkailtiin, että mihin rantaan mentäisiin, törmättiin suomea puhuvaan nuoreen mieheen. Se asui tässä vuorilla, äiti oli suomalainen ja isä italialainen.  Neuvo meille sitten tien ilmaiselle hiekkarannalle Cogoleto nimiseen kylään. Sinne oli noin kilometrin matka, just toiseen suuntaa minne eilen mentiin... Sinne siis!

oltiinkin siellä koko päivä, maattiin ja uitiin välillä. Lounaalla käytiin läheisessä Trattoriossa, syötiin kotitekoista pastaa ja nautaa päälle. Kimmo oli onnellinen; iso annos hyvää pastaa+viiniä!

Näljänmaissa alkoi löhöily uuvuttamaan ja palattiin hotelliin pesemään pyykkiä. Sitten ajeltiin mopolla vähän lähiympäristössä. Illalla syötiin alakerrassa; pastaa basilikakastikkeella ja päälle vielä pizzaa. Isäntä paisteli pizzoja ja haukkui Italialaiset - ne kun ei ymmärrä mistään muusta kuin pastasta :) Tänään oli meidän virallinen hääpäivä, mutta sehän oli jo juhlittu!

Pakkaamaan ja sänkyyn, aamulla on aikainen herätys ja kilometrejä reilusti edessä.

  • yö 50 €
  • lounas 2 x 10 €
  • illallinen 31 €
Kimmo on muuten palanut - punainen kuin rapu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti