maanantai 8. syyskuuta 2008

Normandiaan

Aamu oli aurinkoinen, meille oli varattu linja-auto joka haki meidä heti aamulla hotellista. Matka suuntautui kohti UPM.n tehdasta Chapelliin. Kierreltiin tehtaalla ja syötiin siellä lounas. Meille kerrottiin, että UPM:n tehtailla Ranskassa ei lounaalla saa juoda viini/olutta, vaikka lain mukaan lasi viini tai pullo olutta on sallittua. Ranskassa myös pääsee eläkkeelle kun on tenhyt töitä 40 v.


Matka tehtaalta jatkui Normandiaan. Upean näköistä. Tunnelma oli kuin satukirjoista, sekoitus saksaa, tanskaa, englantia ja ranskaa. Kierreltiin kujilla, ostettiin vähän matkamuistoja. Muutama pullo Calvadosta. Sitä valmistetaan täällä, samoin tyypillistä Ranskalaista omenasiideriä.







Vähän me oltiin pettyneitä kun ei käyty katsomassa paikkaa missä maihinnousu tapahtui toisen maailman sodan aikoihin, mutta täytyy tulla toiste sitä katsomaan.!

Illallinen syötiin yhdessä. Vähän epäilytti mitä meille tarjotaan kun kyltin mukaan oltiin menossa "sammakkoravintolaan".  No, ei syöty sammakkoa vaan savusilliä, ankkaa ja hedelmäsalaattia.


Hotellissa oltiin 0.45, porukka lähti vielä istumaan iltaa, mutta me kömmittiin sänkyyn, aamulla nimittäin matka mopolla jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti