maanantai 26. heinäkuuta 2010

Tänään on aurinko paistanut koko päivän ja taivaskin on ollut sininen! Ei ole montaa kertaan ollut. Taivaalla näkyi jopa muutama valkoinen pilvenhattarakin :)
Sattuikin oikein sopivasti, oltiin nimittäin tilattu auto ja kuski puoli yhdeksäksi ja tarkoitus oli lähteä käymään tuossa yhdellä järvellä; Junan Tianma Island. Sinne on matkaa sellainen 100 km ja ollaan jo pidempään suunniteltu sinne menoa. Olikin hyvä, että lähdettiin paikka oli tosi kiva, eikä siellä ollut kuin muutama kymmenen turistia meidän lisäksi.

Matka sinne vaan venyi, kun silta oli remontissa ja jouduttiin kiertämään aika pitkä lenkki. Meille hyppäs kyytiin yksi poika oppaaksi ja se vei meidän pienenpieniä kinttupolkuja pitkin. Toisaalta oli ihan mukavaa, mentiin pienien maalaskylien läpi ja maisemat oli hienoja. Riisiviljelmiä, maissi- ja tupakkapeltoja. Näkyi vuohi, lampaita ja jopa lehmiä, niitä ei ole aikaisemmin näkynyt.

Järvenrannasta sitten lähti vene saarelle, jossa on joku pyhävuori ja siellä huipulla "Lootus Buddhan temppeli", englanniksi "Sweet dew tempel". Siellä oli myös "Holy water Goddess of Mercy" eli valkoinen viismetrinen Buddha patsas lootuskukassa, musiikki soi ja vesisuihkusi musiikin tahtiin. Upean näky. Upeinta oli kuitenkin maisemat, aivan uskomattoman kaunista. Useita vesiputouksia, niitä pitkin olisi myös saanut kiivetä; oli laitettu kettingit mistä ottaa tukea. Ylhäälle meni cabineja tai sitten sai mennä portaitapitkin, hurjimmat vielä kiipeämällä. Tällä helteellä me päädyttiin heti cabiniin, hiki valui jo tekemättä mitään. Toisaalta maisemia olisi kävellen voinut ihailla paremmin, monet vesiputoukset myös jäi kävelyreitille. Ylhäällä olis vielä päässyt portaita pitkin useille näköalapaikoille, mutta meillä oli vähän kiireinen aikataulu, kun Kimmon piti vielä yöksi töihin. Siellä saarella olis ollut myös joku kanjoni ja kuumialähteitä olis ollut jossain lähellä. Sinne olis ilman muuta pitänyt mennä jo toukokuussa, kun ei ollut vielä näin kuuma. Mutta kiva näinkin. Rannassa vene odotti, mutta se ei ollut vielä lähtemässä. Selitettiin sitten, että olis vähän kiire....veivät meidät sitten piempään moottoriveneeseen ja matka mantereelle meni nopeasti ja oli ihanan vilpoista.








http://www.longur.com/

Viimesiä päiviä viedään, meidän olis tarkoitus lähteä jo perjantaina Quindaoon. Toivottavasti päästään lähtemään. Kimmolla ei pahemmin ole vapaa päiviä ollut, viime viikonlopun vapaakin peruttiin päivää ennen. Mutta ihanaa lähteä kotiin, päiväpäivältä ikävä kasvaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti