tiistai 8. kesäkuuta 2010

Huh, että on ollut kuumia päiviä. Saa nähdä miten sitä pärjää heinäkuussa. Onneks rannalle ei oo pitkä matka ja siellä tuulee aina sen verran, että pärjää. Meillä oli taas yhteenotto vartijoiden kanssa rannalla. Vartija halus, että oltais viety pyörät pyörille tarkoitettuun parkkiin, mutta me haluttiin jättää ne lähempänä rantaa olevaan autoparkkiin ( joka oli lähes tyhjä). Vartija oli ihan heromna eikä ollut housuissaan pysyä kun me ei toteltu. Se huikkas paikalle poliisitkin, mutta poliisit oli meidän kanssa samaa mieltä ja nauroivat vartijalle, joka nipotti. Nää on joskus todella nipottajia ja jääräpäisiä. Toisaalta ymmärtää työntekijöitä, ne tekee niin kuin on käsketty! Niillähän ei ole minkäänlaista turvaa työpaikastaan. Jos ei tottele tai miellytä työnantajaa voi potkut saada samantien. Ei minkäänllaista työttömyyskorvausta, irtisanomisaikaa, ammattiliittoa turvana. Jos ei irtisanota niin uhkaillaan kiveksen poistamisella. On ne kuulema Kimmoltakin uhannut vasemman kiveksen poistaa :)

Näillä uusilla kaksteho aurinkolaseilla on ollut vähän outoa tuolla liikenteessä. Ei meinaa oikein huomata kaikkia takaa tai sivulta tulijoita. Varsinkaan noita sähköpyöriä, niistä kun ei kuulu mitään ääntä ja tulevat välillä aika lujaakin. Niitä on täällä tosi paljon, eikä ihme, ne on halvempia kuin polkupyörät, ja niillä kulkee kätevästi vaikka koko perhe! Täällä liikenteessä pistää muuten silmään sekin, että lähes kaikki autot on mustia, hopeisia tai valkoisia. Värikkäitä autoja on ainoastaan vaan taxit. Mustissa autoissa on kaikenlisäks tummennetut lasit ja kun iltaisin tulee pimeää jo puoli kahdeksan aikaan, täytyy vaan ihmetellä miten ne näkee mitään. Sade säällä ikkunat on kaiken lisäks ihan huurussa, käyttävät aina ilmanottoa sisäilmasta! Vaihteitakin tuntuu autoissa olevan vähemmän kuin meillä, pienet vaihteet puuttuu lähes tyystin. Kolmosella lähdetään ja sitten nopeasti neloselle tai vitoselle, siis myös kaupunkiajossa. Ei se ihme oo, ettei ne halua pysähtyä, jos joku tulee eteen, sitähän pitäis vaihtaa pienemmälle vaihteelle kun pysähtyy :)

Sekin on aika silmiinpistävää, ettei täällä pahemmin näy lastenrattaita, vaunuja en ole nähnyt yhtään. Lapsia kannetaan sylissä, aika isojakin. En ymmärrä miten ne jaksaa. Lapsillehan se tietysti on mukavaa, saavat nukkua sylissä!

Nyt mä muuten oon saanut selville mitä se vihreä hyvä vihannes on. Tai kyllä mä sen oon täällä vihannestiskiltä jo löytänyt aikaisemmin, mutta nyt selvis mikä sen nimi on. Se on magoldi. Se on tosi hyvää kiehautettuna ja sen jälkeen se puristetaan kuivaksi ja laitetaan soijaa päälle, joskus siihen on vielä lisätty paahdettuja seesaminsiemeniä. Nam! Mitsuna on kans tosi hyvää, etenkin salaatissa.
Sitä kuuluisaa terveysmarjaa goijaa, mä en vielä oo löytänyt. Tai onhan täällä hyllyt tännä kuivattua marjaa, yrttiä ja vihannesta, mutta onko niistä joku goijaa? Täytyis tietää mikä se on kiinankielellä ja myydäänkö sitä tavallisissa kaupoissa. Jos sitä alkais nyt popsimaan päivittäin niin eläisköhän sitä 100 vuotiaaksi. Joku kiinalainen on kuulema elänyt 256 v. syömällä sitä päivittäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti