tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kyllä tää eliittirouvana oleminen alkaa kohta käymään jo työstä. Oon tänäänkin ollut 5 tuntia kauneussalongissa. Peili sitten kertoo oliko turha reissu :)

Ensin ne hiero selän, ihan niin kuin ennenkin; tikuilla ja harjalla. Sitten jalat varpaita myöten, tavallisesti ne on hieronut vaan pohkeet ja takareidet, mutta tänään ne hiero edestäkin samalla kun tehtiin kasvohoitoa. Ottihan kipeää kun alkoivat käsittelemään reiden sisäosia. Kun mä siinä tuskailin ja ähkin, ne vaan sanoi "your legs are so difficult" ja jatkoi käsittelyä. Kasvohoito oli ihana, ne aloitti sen tikuilla ja harjalla eli sama hoito kun selkäänkin, mutta huomattavasti hellävaraisemmin. Kävivät tarkkaan läpi, joka kohdan, kasvot, pään, kaulan ja korvat sisäpuoleltakin :). Sen jälkeen oli ns normaali kasvohoito, puhdistukset, naamiot ja hieronnat.

Sitten olikin vuorossa se päivän jännittävin kohta eli rajaukset silmiin kestopigmentoimalla. Kyllä se vähän tuntui, vaikka ensin laittoivatkin puuduttavaa voidetta. Nyt silmät on sitten turvoksissa ja pestä niitä ei saa neljään päivään. Mukaan tuli vielä voidetta jota täytyy laittaa useamman kerran päivässä. Nyt väri näyttää aika rajulta, mutta toivotaan, että tulos näyttää paremmalta kun turvotus lakkaa. Ja olihan se hinta vähän enemmän kun edellisellä kerralla sanoivat, 500 paikallista oli lääkkeiden kanssa. Ei kyllä paha sekään!

On se vähän erilaista tuo hieronnassa käynti täälläpäin, nytkin kämpässä lappas porukkaa kuin markkinoilla. Välillä kimpussa (=hieromassa) on kolme-neljäkin naista samaan aikaan, lisäksi siinä käy yks sun toinen tiirailemassa. Välillä tulee toisia asiakkaitakin käymään ja juttelemaan. Siinä sitten makaat alasti laverilla ja yrität rentoutua :)

Huomenna olis tarkoitus lähteä Tanjan kanssa Quindaoon vähän ostoksille. Mennään samalla käymään Metrossa hakemassa juhannustarvikkeita. Olis nimittäin suunnitelmissa grillailla vähän Kaitsun ja Tanjan pihalla. Että silleen....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti