maanantai 10. toukokuuta 2010

No nyt on salilla käyt ja mieli on hyvä:) Se meidän kuntosali on neljännessä kerroksessa, mutta hississä pitää painaa vitosnappulaa. Neljättä kerrosta ei tavallaan ole olemassakaan, nelonen kun on epäonnen numero. Useissa hotelleissakin, esim siinä missä oltiin Shanghaissa, ei myöskään ole koko kerrosta. Kolmosesta seuraava on yksinkertaisesti viitonen!


Aurinko taas paistaa. Eilen kun oltiin puistossa kävelemässä, yhtäkkiä tuli kova tuulenpuuska ja taivas muuttu mustaksi. Lähdettiin reipasta vauhtia kotia kohti ja kerettiin just katoksen alle, kun vettä alkoi tiputella. Oli muuten mahtavan näköistä, kun tuulenpuuska sai puista kukkienterälehdet lentoon. Oli aivan kuin olisi satanut vaaleanpunaista lunta. Puisto oli parissa päivässä muuttunut vaaleanpunaisesta siniseksi, joka paikassa kukki siniset iirikset. (Onko niitä edes muun värisiä?). Täällä on ihana tapa laittaa heti reiluja istutuksia, eli kaikki puiden aluset loisti sinisenä.



Oon tässä koko eilisen illan tuskailut tän tietokoneen kanssa, enkä saa tähän blogiin liitettyä kuvia. Täytty varmaankin liittää kuvat sitten joskus myöhemmin. Facebookiinkin pääsin vihdoin, kun Saara vähän avittia sieltä Suomen puolelta, mutta en pääse kirjottamaan tai kommentoimaan siihen mitään. No onneksi saan edes seurata mitä muille kuuluu :D

Uutiset taas kertoo Islannin tulivuoren alkaneen pyryttämään tuhkaa. Espanjassa, Portugalissa ja muutamassa muussa maassa on ollut lentokenttiä kiinni. Saa nähdä päästäänkö Suomeen lomille. Kimmo kyllä repii pelihousunsa, jos ei pääse. Edellinen loma jo peruuntu tuhkapilven takia.

1 kommentti: